perjantai 30. marraskuuta 2012

Lavantautivuosi, osa 2

Vuosi 1868 on piirtynyt mieleeni lavantautiin menehtyneiden suurvuodeksi. Tässä seuraava otos sen vuoden satoa esitätini kohtalosta.

Sohvi Loviisa Otontytär, jonka syntymäajan merkinnät askarruttivat minua aikaisemmin, syntyi 1834 Lammin pitäjässä pappilan muonatorpparin tyttärenä. Vartuttuaan hän lähti kotitorpasta työhön muihin torppiin ja taloihin. Yksi niistä oli Huilan talo Hauhialassa. Siitä pestuusta oli kauaskantoiset seuraukset, sillä ensin syntyi poika Ville (Willehad) vuonna 1854. Yhteen lastenkirjaan myöhemmin on merkitty molemmat vanhemmat ja pojan kohdalle sanat "ante nuptias" eli 'ennen vihkimistä syntynyt' (kts. Sukututkijan lyhenne-luettelo). Ehkä isän sotilaspalvelus aiheutti viivytystä vai mikä lie ollut syynä, kun häitä vietettiin vasta vuonna 1857. Pojan isä nähtävästi oli kuitenkin äidin kanssa avioitunut sotilas Kustaa Heikki Lindberg (s. 1831). 


Pari vuotta myöhemmin Kustaa otti vaimonsa ja poikansa ja muutti Nurmijärven Nukarin rustholliin muonatorppariksi. Heille ei koskaan syntynyt toista lasta, ja vuonna 1868 Sohvi Loviisa menehtyi siellä lavantautiin vain 34-vuotiaana. 

Ville Lindberg varttui isänsä hoivissa aikuiseksi. Hänet vihittiin 27-vuotiaana Susanna Helena Malmin kanssa, joka oli muuttanut Nurmijärvelle Helsingin pitäjästä, mutta merkitty syntyneeksi Ilmajoella. Perheessä oli neljä tytärtä. Ville jäi leskeksi 1898, mutta löysi vuotta myöhemmin vaimoksi Maria Vilhelmiina Österholmin (s. 1868), joka oli syntyisin Nummen pitäjän Mettulasta. Avioliitosta syntyi ainakin viisi lasta, joista nuorin 1908, mutta sitä uudempia kirkonkirjoja en ole vielä tutkinut, joten on mahdollista, että lapsia tuli vielä lisää.

Kuva: William Hemsleyn maalaus Sairaus ja terveys (1893).
Aikaisempi blogi: Lavantautivuosi

apä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti