lauantai 30. marraskuuta 2013

Lehtileikkeitä Hämeen Sanomista 30.11.1883

Hämeen Sanomat -lehden näytenumero julkaistiin joulukuussa 1878 ja säännöllisesti lehti alkoi ilmestyä tammikuussa 1879. Se ilmestyy edelleen samalla nimellä Hämeenlinnassa. -- Tasan 130 vuotta sitten 30.11.1883 ilmestyneessä numerossa uutisoitiin tai ilmoitettiin mm. seuraavasti:

"Ohut lumipeite tuli täällä viime tiistaina sulaan maahan, mutta eilen se jo oli poissa. Antti ei siis tänä vuonna saanut aisoilla ajaa."

"Virkavahvistuskirjan on koululaitoksen ylihallitus tämän marraskuun 18 p:nä antanut opettaja Genetz'ille saksan kielen opettajan-virkaan Hämeenlinnan normaalilyseessä."

"Yhdeksän naisvankia Hämeenlinnan rankaisu-vankilasta on pyytänyt siirtämistään Siperiaan. Niistä kuusi on tuomittu elinkautiseen vankeuteen ja kolme ainoastaan muutamiksi vuosiksi."

"Iloinen tapaus rautatiellä. Sunnuntaina Pietarista tulevassa junassa oli Kaipiaisiin saakka eräs suomalainen työmiehen vaimo ja hänen kaksi lastaan, vaan Kaipiaisten tällä puolella oli junassa sama vaimo ja hänen kolme lastaan, kertoo Hbl. Junan Helsinkiin saavuttua viettin äiti ja äskensyntynyt sairashuoneesen, vaan toiset lapset otti poliisi hoitoonsa."

Lähde: Hämeen Sanomat no 95, 30.11.1883. Kansalliskirjasto, Historiallinen sanomalehtikirjasto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti