sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Å niin kuin Åke. Ja aakkosjuttujen koontia.


Saanko esitellä yhden suvun nuorimmaisista: Tässä on Åke, kuvassa 1 v. Nyt vuosia on tullut toinen mokoma ja rapiat lisää.

** ** ** ** ** **

Åke päättää sukuharrastajan tammikuussa alkaman aakkosjuttujen sarjan. Ä:llä tai Ö:llä alkavia etunimiä ei ole sattunut silmiin, ja suvun piiristä niitä ei varmasti löydykään, jos pysytellään etunimissä.

Sarjassa on kaikkiaan 26 juttua, joista kahden päähenkilö(t) eivät kuulu sukuun. August Fredrik Granfelt omisti kartanon, jonka palvelusväkeen yksi esieno kuului 1800-luvulla. Hämeen Qvintinus-nimisiä piti etsiä Suomen Sukututkimusseuran Hiski-haulla

Vaihtelun vuoksi harrastaja päätti etsiä N-alkuisia nimiä Hämeen lehdistä hakemalla Nikodemus-nimisiä Kansalliskirjaston digitoimista sanomalehdistä. Löytyikin mukava juttu kyntökilpailun voittaneesta Nikodemuksesta. Lehtiartikkelista alkanut Nikodemuksen tutkaileminen johtikin yllättävään, mutta varsin hykerryttävään lopputulokseen: hän osoittautui sukulaiseksi, sillä Nikodemuksen äiti, Unikon torpan emäntä, on esitäti. Lisäksi Nikodemuksen sisko meni miehelään yhden esiäitini veljen kanssa eli lienee esikäly. Näin Nikodemus kuuluu sukuun harrastajan molempien isänpuoleisten isovanhempien kautta! Eli kaikkea voi löytyä, kun alkaa penkoa sanomalehtiartikkelien taustoja.

Nyt aakkoset jäävät taakse, ja sukuharrastaja suuntaa uusiin tarinoihin. Jossain vaiheessa ohjelmassa on sukulaisen metsästystä Tove Janssonin kirjasta, kirkonkirjoissa havaittu tulevan musiikkinäytelmän nimihenkilö ja muuta mukavaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti